LIIKUNTA JA HYVINVOINTIALAN MENESTYS-SEMINAARI 7.4.2018 HELSINGISSÄ

TIMPAN SISÄPIIRILLE: MENESTYSVUOTESI 2018 -KOULUTUSSEMINAARI  HELSINGISSÄ 7.4.2018:

PERSONAL TRAINER, VALMENTAJA, HYVINVOINTI-ALAN AMMATTILAINEN: NOSTA MYYNTISI, TULOTASOSI JA TUNNETTUUTESI KATOSTA LÄPI  JA TEE VUODESTA 2018 TODELLINEN MENESTYSVUOTESI!

Hyvä ystävä!

Haikaraisen Timo tässä. Valtava kiitos kiinnostuksestasi tätä koulutustani kohtaan! Olen vähintään yhtä innoissani, kun ensimmäistä kertaa koskaan jaan tätä osaamispuoltani. Olen jakanut osaamistani puhtaasti harjoitteluun ja ravintoon liittyvissä asioissa. Mutta en käytännössä koskaan myynti-ja markkinointipuolella, vaikka ne ovat olleet keskeinen osa toimintaani jo toistakymmentä vuotta.

KERRON TÄSSÄ ILMAN KUVIA JA FANFAAREJA MISTÄ ON KYSE!

Kerron kuitenkin aluksi hieman taustastani. Huomasin melko pian liikuta-alalla aloittettuani, että huoli siitä, miten saan laskuni maksettua tai ei ole kiva paikka. Aluksi minulla ei ollut asiakkaita. Ja en pystynyt laskuttamaan asiakkailtani riittävästi. Minun oli vaikea erottautua muista alan tekijöistä. Painoin ympäripyöreää, mutta en saanut kunnolla maksettua vuokraani.

Niin.. pelkkä intohimo alaan ei riitä, vaikka sitä meillä kaikilta varmasti löytyy. Se on välttämättömyys, mutta se ei yksin riitä.

Siksi ryhdyin jo 2000-luvun puolivälin jäleen systemaattisesti kehittämään myös myyntiin, markkinointiin ja asiakashankintaan liittyvää  puolta toiminnassani.  Ja äärimmäisen kiitollisena totean, että lukuisten yritysten ja erehdysten sekä jatkuvan toimintamallieni viilauksen kautta olen päässyt pisteeseen, jossa minun ei tarvitse huolehtia alussa kuvaamistani asioista. Tee edelleen paljon hommia, mutta vain  ja ainoastaan siksi, että rakastan valmentamista. Ja siksi aloitin syksyllä 2017 ”semi-sapatti / give-back” -vuoteni.

Mutta tämä ei ole sinänsä keskeistä. Kyse ei ole minusta. Kyse on sinusta. . Ja keskeistä on se, että haluan tarjota sinulle ensimmäistä kertaa tätä osa-aluetta osaamisestani. Tarjota sinulle oikopolut, joilla kehität toimintasi tuloksellisuutta nopeasti ja ilman arpapeliä. 

Kun mietin elämääni ja tilannettani ”give-back” -vuotenani, päätin että nyt on aika avata tämä kilpailusalaisuuksinani aikaisemmin pitämäni ”arkku” ja tehdä se harvoille ja valituille. Eli homma etenee näin:

Järjestän Menestys-vuotesi 2018 -koulutus-seminaarin Helsingin Yrittäjänaisten kokoustilassa lauantaina 7.4.2018 . Seminaarin kesto on 8 tuntia. 

Kerron ensin muutamia tärkeitä ja sinulle takuulla tuloksia tuottavia asioita, joita opit koulutuksessa:

 

  • Kuinka saat asiakkaita eteesi? Tästähän kaikki alkaa. Esittelen systemaattisia tekniikoita, joita olen käyttänyt ja jotka toimivat. Paljastan myös monia tekniikoita, joita monet konsultit innokkaasti tuputtavat, mutta ne eivät kokemukseni mukaan toimi hyvin liikunta-alalla.
  • Kuinka vältät haaskaamasta aikaasi ”renkaanpotkijoihin”. Miten muokkaat tarjontaasi ja asiakaspolkuasi niin, että aivan valtasosa palveluistasi kiinnostuneista ihmisistä on juuri sopivia sinulle. Niin valmennustapaasi kuin hintatasoosi nähden.
  • Myyntimallini, joka ”ei petä koskaan”. Tämä malli on hyvin erilainen kuin mitä myyntikoulutuksissa yleensä opetetaan. Se ei esimerkiksi sisällä lainkaan tyypillisiä vastaväitteiden kumoamisia. Kysyt ehkä miksi? Siksi, että niitä ei tällä mallilla tule. Minulle on viimeksi tullut niitä joskus 2015. Ja korostan, että suurin osa esim. Jyväs-Seudulta tulevista face-to-face ”klousattavista”  prospekteistani EIVÄT tunne minua tai ”brändiäni”. Ja HUOM! Tämä ei ole pelkkää face-to-face -myyntiä varten, vaan se on sovellettavissa kaikkiin asiakaskohtaamisen kohtiin/rajapintoihin myös esimerkiksi verkossa.
  • Kuinka etenet palkkatyöstä yrittäjyyttä kohti tai kehität yrittäjyyttä riskit halliten ja levollisin mielin? Oletko kuullut lauseen ”Pitää ottaa kovia riskejä menestyäkseen”. On todistanut liikunta-alalla KAMMOTTAVIA riskinottoja, joista harva on onnistunut. Toki olen aina kun mahdollista yrittänyt vinkata, että ”Hei, tällaista olisi hyvä miettiä..”, mutta taustalla on usein ollut liikaa intohimoa, tunteiden sokaisema järki tai itse ainoastaan konsultointia tehneen konsultin ”hyvät ohjeet” etenemiseen. Mutta asioita voi tehdä toisin. Tämän toimintamallini avulla joko a) siirryt yrittäjyyteen tai b) kehität yritystoimintaa minimaalisin riskein. Olen oppinut riskinhallinnasta paljon sijoittajilta, tuon näitä heti sovellettavia periaatteita esiin.
  • Passiviset ja semi-passiiviset tulonlähteet yrittäjän vapauttajana. Mitä on passiivinen tulo? Paljastan erään suuren passiivisen tulon myytin ja valaisen oikeasti toimivia malleja sekä ”semi-passiiviseen” että täysin passiiviseen tulovirtaan, joka 1) vapauttaa resurssejasi itsesi kehittämiseen ammatillisella puolella, yritystoiminnassa tai yksinkertaisesti muissa harrastuksissa, jotka ne ovat myös usein tärkeitä tämän rakastamamme homman lisäksi. Ja 2) mahdollistaa toimimisen muutenkin kuin vaihtamalla aikaasi treenituokioihin. Toimimalla niin, että teet treenituokioita niin paljon kuin haluat tehdä. Ja toisaalta hyvin vähän, jos et halua tehdä niitä.
  • Kuinka ”brändäät” itseäsi ja rakennat nopeasti uskottavuuttasi asiantuntijana? En tykkää oikein tästä ”brändi”-termistä, sillä sillä on hieman kulunut ja päälleliimattu ”klangi”, mutta opetan sinulle tähän liittyviä tekijöitä, joilla et tee itsestäsi ”tyhjää media-pelleä”, vaan näkyvän ja uskottavan asiantuntijan. Ja kuinka systemaattisesti hyödynnät näkyvyyden. Tiesitkö muuten, että pelkkä näkyys ei takaa esimerkiksi vahvaa laskutuskykyä? Paljastan tähän toisen puuttuvan, kriittisen tärkeän lenkin.
  • Mentaalipuoli kehittymisessä. Mitkä ovat tärkeät avaimet siinä, että nuppi pysyy mukana. Opetan sinulle, kuinka vaihdat painostavan epävarmuuden tulevaisuuden suhteen nopeasti valoisaan optimismiin.
  • Hinnoittelu: . Esittelen esimerkiksi menetelmän, joka nosti vuosina 2010-2014 tekemäni systemaattisen vertailun perusteella mailipohjaisten valmennustarjousteni klousausprosenttia 120%, siis toisin sanoen yli kaksinkertaisti sen. Tämä on vain jäävuoren huippu siitä, mitä tässä tuon esiin.
  • Yrittäjän tai ”sisäisen yrittäjän” päivärutiini. Minulta kysytään usein, miten saan kaiken aikaan? Ok, joskus teen pitkiä päiviä, mutta saisin todella paljon aikaan 3*8h työviikollakin. Esittelen tässä osiossa erittäin monen konkreettisen työkalua lisäksi ns. ”PT-Timpan pakko-metodin”. Kuulostaako kauhealta, heh? Mutta lupaan sinulle, että ei ei ole hirvittävää kärvistelyä ja rangaistuksia, vaan yksinkertainen menetelmä, jolla saat deadlinet pitämään ja hihkaiset into piukassa, että ”Hitto, tämäkin on valmis JO NYT!!”
  • Ja paljon, paljon, paljon muuta.

Vitsi että olen innoissani, oikeasti! Näppäimistö haluaisi puskea tähän vaikka mitä! Suo anteeksi, jos vähän rönsyilee! :)

Miksi olen niin innoissani? En ole jakanut näitä salaisuuksia koskaan. Mutta nyt olen päässyt elemässäni ikään kuin vedenjakajalle. Nyt minulla on todella seesteinen mieli siitä, että saan jakaa näitä usein ”kilpailusalaisuuksina” pidettyjä juttuja.

Ja jakaa niitä juuri sellaisen pienen porukan ja ihmisten kanssa, jotka ovat osoittaneet mahtavan intohimonsa tätä alaa kohtaan! Juttuja joiden toimivuudesta olen aivan sata varma. Ja sen verran varma, että tyypillisesti haluan seisoa 100% sanojeni takana, joten…

Sinulla on intohimoa alalle, ja luotto minuun. Olet osoittanut sen jo lukemalla tänne asti. Ja minä haluan vastaavasti olla 110% sanojeni mittainen ja tuoda sinulle tällä koulutuksella siihen satsaamasi summan takaisin, 10, 50, 100, ja miksei jopa 1000 kertaisesti jo lähitulevaisuudessa!

Jos tämän seminaari tieto ja työkalut eivät tuo satsaustasi takaisin jo HUHTI-KESÄKUUSSA, laita viestiä minulle, niin maksan osallistumisesi takaisin välittömästi ilman mitään kyselyjä, sillä koen silloin pettäneeni arvokkaan luottamuksesi! :)

 

Janne muutti pilotti-seminaarin avulla totaalisesti toimintansa suunnan 2 kuukaudessa

Voin toki vakuutella itse näitä juttuja, mutta laitan tähän alle vielä Viitasen Janne kommentin. Janne on PT-yrittäjä Lahdesta. Hän oli tämän seminaarin pilottiryhmässäni joulun alla 2017. Janne mainitsi hakemuksessaan marraskuun lopussa, että jos hänen tilanne yrittäjänä ei ”aukene”, hänen on lyötävä pillit pussiin alkuvuodesta 2018..

Sain Jannelta mailia helmikuussa.. Se meni näin:

Vuosi on lähtenyt paremmin käyntiin kuin koskaan. Asiakkaita on niin paljon, että joutuu ihan tosissaan miettimään missä välissä tekee ohjeita. Muutin silloin heti seminaarin jälkeen muun muassa valmennusten hinnat ja oman esittelytekstini. Ja Etelä-Suomen Sanomat teki minusta jutun.  Alkuvuosi on todellakin ollut menestysvuosi. :)

Tässä koulutusseminaarin sisältö ja aikataulu: 

10:00-11:00 Menestyjän ajatusmaailma. Tässä osiossa käyn läpi edellisiä periaatteita. EI mitään löpertelyä ilman konkretiaa. Anna jokaisessa kohdassa konkreettisen esimerkin, miten tiettyä ajattelumallia tai toiminnan lähtökohtaa toteutetaan käytännössä. Tämä on välttämätön perusta. Ilman tätä mikään ei toimi.

11:00-12:30 Potentiaalisten asiakkaiden houkuttelu. Miten rakennat itsestäsi valmentajana ja asiantuntijana (tai keskuksestasi) magneettisen niin, että asiakashankita ei ole enää ongelma, vaan sen viilailusta tulee kiva haaste! :)

12:30-13:15 Ruokailu. Pidämme tämän sopivan lyhyenä, jotta pääsemme taas aiheeseen

13:15-14:45 Se kohtaaminen. Miten vaikutat prospektiin/potentiaaliseen asiakkaaseesi niin, että hän tekee omien etujensa mukaisen päätöksen? Eli hankkii palveluitasi tai tuotettasi, hinnalla, joka on sinulle järkevä ja hyvää tulosta tuottava. Voit kohdata hänet eri paikoissa. Sähköisesti, face-to-face, joskus markkinointiviestisi tai muu viestisi kohtaa hänet. Tässä käyn läpi jo edellä mainitsemiani valmiita malleja, jotka voi HETI ottaa käyttöön sähköisissä ja face-to-face -kommunikaatiotilanteissa. Ne eivät ole pelkkää konsultointia tekevien työkaluja tai oppikirjoista kopioituja mitään-sanomattomuuksia. Ne ovat liikunta-alalle kehittämiäni, yli 10 vuoden aikana viilattuja malleja.

14:45-15:00 kahvitauko

15:00-16:30 Isoihin tuloksiin pienin riskein. Miten teet unelmistasi totta ilman valtavia lainoja, alituista musertavaa epävarmuuden tunnetta ja riskiä valtaviin taloudellisiin tappioihin? Miten teet siirtymän niin, että nukut luottavaisin mielin ja katsot samalla toimintasi lukujen kehittyvän tasaisen varmasti?

16:30-18:00 Teoriasta käytäntöön. Päivän sisältö konkreettisin harjoituksin. Kaikki puhumani teoria jalkautuu käytäntöön sinun tavallasi. Haastan sinua innostavasti. Haastamme ja innostamme toisiamme. Päivän lopuksi sinulla on tietoa, taitoa ja ensimmäiset toimenpiteet, joita toteutat innolla ja tuloksellisesti HETI maanantaina! :)

Seminaarin hinta on VAIN 377€ + ALV 24%. Voit maksaa sen myös KAHDESSA 189€+ALV 24% erässä (osamaksujen eräpäivät ovat 15.4. ja 15.6.)

LASKUTUS TAPAHTUU ILMOITTAUTUMISESI JÄLKEEN PDF-LASKULLA, JONKA LÄHETÄN SINULLE SÄHKÖPOSTILLA

Muistutan, että hankit seminaarin hinnan HEITTÄMÄLLÄ takaisin jo yhdellä lisä-asiakkaalla, mutta kuten sanoin, se ei ole minun tavoitteeni. Vaan tavoitteeni on se, että saat seminaarinhinnan takaisin lopulta vähintään monikymmenkertaisesti. Ja kertaan vielä edeltä: Minulla on sen verran luottoa näihin periaatteisiin, että jos et hanki sen hintaa takaisin lisääntyneellä myynnillä, palautan rahasi samantien ilman kysymyksen kysymystä! Tässä minä kannan riskin. Piste.

Joten ilmoittaudu mukaan NYT. Tämä seminaari voi olla SE käänne elämässäsi.

HUOMIO HUOMIO: Tarvitsen EHDOTTOMASTI tiedon ilmoittautumisestasi KESKIVIIKKOON 28.3. KLO 21 MENNESSÄ!

ILMOITTAUDU SIIS NYT JA LÄHETÄ SEURAAVAT TIEDOT

1) Ilmoittaudu  ”Menestysvuoteni 2018” –koulutus-seminaariin sähköpostitse osoitteeseen timo.haikarainen@th-valmennus.com.
2) Kirjoita mailin otsikoksi ”ilmoittautuminen koulutusseminaariin”.
3) Laita mukaan nimesi, osoitteesi, mahdollinen laskutusosoitteesi (jos olet yrittäjä) sekä puhelinnumerosi sekä suoritatko kerta- vai osamaksun
4) Paluumailissa lähetän sinulle yksityiskohtaiset seminaaripaikan sijainnista, kulkuyhteyksistä ym. käytännön asioista sekä laskun kätevästi PDF muodossa. Vastausviesti tulee 1 vrk sisällä lähetettyäsi ilmoittautumisen

Järjestän seminaarin Helsingin yrittäjänaisten luentosalissa (Uudenmaankatu 23 A 2).

HUOM! Bonuksena saat sähköisenä seminaarin materiaalin hyödynnettäväksi, mukaan lukien esimerkiksi lukuisat sapluunat ja pohjakäsikirjoitukset joita voit hyödyntää toiminnassasi HETI.

Kysy, jos sinulle tulee jotain kysyttävää mieleen! :)

Timo Haikarainen
0400 472 853

Liity Timon sisäpiiriin

Haluatko suoraan mailiisi ja heti käyttöösi Suomen kokeneimman PT:n treeni- ja ruokavaliosalaisuuksia, joilla jo sadat ihmiset ovat tehneet hämmästystä herättäviä ja katseet kääntäviä rasvanpoltto-, lihaskasvu- ja kunnonkohotustuloksia?

Back to top